Huonot osoitteet ja linkittämisen merkitys

Kirjoittaja: Aleksi Moisio.


World Wide Webin isä, Tim Berners-Lee, kirjoitti vuonna 1997 linkittämiseen liittyvistä myyteistä ja väärinkäsityksistä. Liki kymmenen vuotta sitten Internetin linkkeihin perustuva verkkomainen rakenne herätti hämmennystä. Osa surffaajista ja sivujen ylläpitäjistä koki, että ilman lupaa tehtävä linkittäminen loukkasi tekijänoikeuksia.

Tämä oli kuitenkin Berners-Leen mukaan valitettava väärinymmärrys. Linkit pelkästään viittaavat, eivätkä itsessään kerro mitään esimerkiksi linkittäjän omistussuhteesta linkitetyn sivun sisältöön tai linkittäjän kannatuksesta linkitetyllä sivuilla esitettyihin ideoihin.

Berners-Leen mukaan linkittäminen kuuluu sananvapauden perusominaisuuksiin. Linkittämistä voi verrata mahdollisuuteen puhua julkisuuden piiriin kuuluvista asioista. Sananvapauden nimiin vannovassa yhteiskunnassa täytyy olla mahdollista viitata esimerkiksi hallitusohjelmaan keskusteltaessa politiikasta keskellä toria.

Myös Internetissä täytyy olla mahdollista viitata julkishallinnon sekä yksityisen sektorin julkisiin dokumentteihin. Tämä on usein helpommin sanottu kuin tehty.

Kaikki mikä on konkreettista liukenee ilmaan

Torilla keskusteltaessa on helppo tuudittautua siihen, että tosimaailman dokumentit eivät häviä savuna ilmaan. Esittämättä kyynistä huomiota lupausten toteutumisesta: minkälainen mekkala syntyisikään, jos kaikki kopiot hallitusohjelmasta häviäisivät kesken vaalikauden?

Verkon ulkopuolella voi aina luottaa siihen, että julkiset dokumentit säilyvät ainakin jossain muodossa. Internetin ihmemaassa on kuitenkin mahdollista, että osa dokumenteista katoaa bittiavaruuteen jälkiä jättämättä.

Hyvästä esimerkistä käyvät uutistoimistojen sivustot, joilla pyörivät tauotta uusimmat tapahtumat maailmalta. Vanhat uutiset painuvat pinon alimmaiseksi ja tuoreet uutiset nousevat etusivulla ensimmäiseksi. Yleensä etusivulla näkyy vain osa uutisesta, kenties ingressi. Varsinaiseen artikkeliin pääsee käsiksi linkin välityksellä. Mutta mitä tapahtuu, kun uutinen on jo niin vanha, ettei se mahdu etusivulle ensinkään?

Hyvin toteutetuilla sivustoilla tätä vääjäämätöntä ongelmaa varten on rakennettu arkistoja, joista vanhemmat uutiset löytyvät. Parhaimmilla sivustoilla on lisäksi mahdollisuus etsiä oikeaa uutista esimerkiksi tekijän, otsikon, aiheen, julkaisupäivämäärän ja muiden metatietojen avulla.

Valitettavan usein verkkotoimittajat, webmasterit ja tavalliset surffaajat törmäävät kuitenkin sivuihin, jotka häviävät mystisesti, jälkiä jättämättä. Pahimmassa tapauksessa ”hyödyttömät” sivut poistetaan kokonaan verkosta. Hiukan paremmassa tapauksessa pelkästään sivulle johtava linkki poistetaan. Tällöin sivu joko hukkuu ja unohtuu ajan kuluessa tai sitten jokin ulkopuolinen taho pelastaa sivun linkittämällä sen omille sivuilleen.

23, 6, 707 ja muita merkityksettömiä numeroita

Historiaan häviävien sivujen ohella harmaita hiuksia aiheuttavat www-osoitteet, jotka koostuvat lähinnä sisällönhallintasovelluksen arpomasta koodinumerosta. Tällaiset generoidut osoitteet ovat usein aivan liian pitkiä, jotta ne mahtuisivat katkeamatta esimerkiksi 72 merkin rivejä käyttävän sähköpostiohjelman ruudulle. Hämmentävien pituuksiensa vuoksi tällaisia osoitteita on myös mahdotonta painaa esimerkiksi kirjoihin.

Siinäkin tapauksessa, että moinen osoite löytää tiensä kirjan sivuille, on osoitteesta täysin mahdotonta päätellä mitään vihjeitä sivun sisällöstä — vai mitä sanotte seuraavasta kaunokaisesta: http://www.amazon.com/gp/help/seller/at-a-glance.html/ref=olp\_offerlisting\_10/ 103-3739537-0091006?%5Fencoding=UTF8&asin=1859844634&marketplaceSeller =1&seller= ADHR7VPS9GZEY — aika vonkale, vai mitä?

Sisällönhallintasovelluksen valinnassa ja säätämisessä tehdyt huonot päätökset kertautuvat ikävällä tavalla. Linkittämisen vaikeutuessa sananvapauden toteutuminen verkossa vaarantuu ja julkisen tiedon avoin saatavuus vaikeutuu kohtuuttomalla tavalla.

Kuka tietämättömyyttään, kuka typeryyttään

Erilaisten organisaatioiden sivuille linkittämistä vaikeutetaan epäilemättä myös tietoisesti. Kun sivut toteutetaan esimerkiksi sopivasti muotoillun Flash-sovelluksen tai PDF-dokumenttien avulla, pystytään ulkopuolelta tapahtuva linkittäminen kohdistamaan tehokkaasti vain sivuston juuritiedostoon.

Tällaista toimintaa ohjaa vanhentunut, salaileva ja kontrolloimiseen pyrkivä käsitys tiedottamisesta. Kaikki keinot kontrolloida julkisuuskuvaa hyödynnetään viimeiseen linkkiin saakka. Tässä mielessä Flash- ja PDF-dokumentit antavat tiedoston tekijälle enemmän valtaa suhteessa dokumentin kopioimiseen, tulostamiseen ja täsmälliseen linkittämiseen kuin standardien mukainen HTML.

Historian saatossa on ollut ja tulee olemaan tarpeita rajoittaa tiedon saatavuutta. Tuskinpa kukaan haluaa esimerkiksi luottokorttinsa tunnusluvun leviävän vapaasti verkossa.

Linkittämisen tahaton ja tahallinen estäminen koskee kuitenkin jotain sellaista, joka alun perin verkkoon luettavaksi laitettuna on luonteeltaan julkista. Se, että Ajoneuvohallintokeskus AKE vaikeuttaa linkittämistä käyttämällä sivustollaan (huonolla tavalla) kehyksiä, ei ole välttämättä harkittua tiedon salaamista. Valitettavasti sivuilla tehdyt ratkaisut eivät ainakaan edistä julkisuuslaissa mainittua julkishallinnon velvoitetta edistää kansalaisten tiedonsaantia.

Kuin kirja ilman kansilehtiä

Ikään kuin tässä ei olisi kylliksi: huonot www-osoitteet nakertavat myös länsimaalaisen tieteen kivijalkaa — lähdeviittauskäytäntöä. Aivan liian usein törmää akateemisen vertaisarvioinnin läpikäyneeseen kirjallisuuteen, jossa viitataan surullisen epämääräisesti verkkolähteisiin.

Tutkimuksen läpinäkyvyyden ja uskottavuuden kannalta on täysin kestämätöntä, etteivät edes arvostetut tiedenaiset ja -miehet voi (tai osaa) viitata täsmällisesti verkkolähteisiin, koska lähdemateriaali on hukutettu hauskan Flash-palikan syövereihin.

Vikaa löytyy tosin myös tiedemaailman parista. Tutkimuksen läpinäkyvyyttä peräänkuuluttavien professoreiden ja tutkijoiden on syytä vilkaista peiliin ja hävetä näkemäänsä, mikäli he ovat vielä 21. vuosisadalla valmiita katsomaan sormien läpi väitöskirjojen www.yritys.com-tyyppisiä viittauskäytäntöjä.

Kohti parempaa tulevaisuutta

Huonoihin ratkaisuihin johtavat päätökset tehdään siis yleensä tiedostamatta tai tietoisesti jo sivuston suunnitteluvaiheessa. Mikäli edellä mainitut ongelmat halutaan välttää, tulisi jo sivuston suunnitteluvaiheessa ottaa huomioon tulevat linkittämistarpeet.

Toimivalla sivustolla:

  • osoitteiden nimet kertovat edes jotain sivujen sisällöstä, esimerkiksi http://www.yritys.com/tiedostot/tilinpaatokset/tilinpaatos2005.html
  • käytetään weblogien myötä yleistyneitä permalinkkejä [en], joilla estetään sivujen katoaminen
  • usein uudistuvien sivujen, kuten esimerkiksi uutissivun yksittäiset uutiset arkistoidaan järkevällä tavalla
  • jokaisen sivun mukana tallennetaan metadataa [en], joka mahdollistaa fiksujen tietokantahakujen tekemisen
  • käytetään linkittämisen estäviä tekniikoita (Flash, PDF jne.) vain erittäin tarkasti harkituissa kohdissa

Sananvapaus, julkisen tiedon avoin leviäminen ja lähdeviittauskäytäntö eivät ole vielä menetettyjä tapauksia — ne vain vaativat hieman enemmän huolellisuutta www-sivujen suunnittelussa. Linkittäkää toisianne.

4 kommenttia:

  1. Aihetta hieman sivuten – onko jokin syy, ettei saavutettavaa löydy blogilistalta? Olisi vain niin saavutettavaa, kun se siellä aina päivittyneiden välissä vilahtelisi 😉

  2. Ehkäpä syy on se, ettemme ole kokeneet Saavutettava.fi:n olevan blogi. Tosikkoutta uhmaten, ja jottei asiaan perehtymättömille jäisi väärää käsitystä, totean myös, että blogilistalla ja saavutettavuudella ei ole varsinaista kausaaliyhteyttä.

  3. Olisi. Alunperin oli tarkoitus julkaista aiheesta artikkeli tämän jutun kainalojuttuna mutta se jäi. Noillakin jutuilla päässee alkuun.

Kommentointi on suljettu.