Saavutettavuusvisiitillä


Iiris-keskuksessa on kiinnitetty erityistä huomiota siihen, että heikkonäköiset voivat liikkua siellä. Värien kontrastit sisustuksessa ovat riittävän voimakkaita, ja numerot ovissa kohollaan niin että ne erottaa helposti tunnustelemalla.

Kävin tänään tutustumassa Iiris-keskukseen, joka on näkövammaisille soveltuvan selkeän ja esteettömän rakentamisen esimerkkikohde. Siellä majaansa pitää mm. Näkövammaisten Keskusliitto, Celia-kirjasto ja Annanpura.

Olen tehnyt verkkopalveluita työkseni nyt liki 16 vuotta, ja olen vihdoin ensimmäistä kertaa mukana projektissa, jossa oikeasti halutaan tehdä verkkosivustosta saavutettava sekä käyttäjien että tekijöiden aloitteesta – ja niin myös tehdään. Iiris-keskuksesta löytyy tähän oivallista sparrausapua ja ainutlaatuista asiantuntemusta. Kerron lisää tästä projektista kevään mittaan näillä sivuilla. Jos olet itse ollut tai olet parhaillaan mukana vastaavassa projektissa, niin sinunkin tarinasi on tänne tervetullut!

Uusi Sähköisten palveluiden saavutettavuus -tietopaketti julkaistu

THL on julkaissut uuden tietopaketin, jossa kerrotaan tieto- ja viestintäteknologian sekä sähköisten palveluiden saavutettavuudesta. Sivut toimivat osoitteessa www.thl.fi/saavutettavuus.

Sivuilla on tietoa seuraavista aiheista:

  • Sähköisten palveluiden esteettömyys ja saavutettavuus
  • Saavutettavuuteen ohjaava lainsäädäntö
  • Standardit ja suositukset
  • Toimenpideohjelmat
  • Kansainvälisiä toimijoita
  • Suomen Design for All -verkosto

Sivut korvaavat aiemmat Suomen Design for All -verkoston sivut, jotka sulkeutuivat vuoden vaihteessa.

Ruisrock jatkaa saavutettavuuden parantamista

Ruisrockin viime vuonna aloittama saavuttavuusprojekti keräsi runsaasti positiivista palautetta. Viesti esteettömämmästä Ruisrockista tavoitti kohderyhmänsä ja festivaali otettiin hyvin vastaan sekä asiakkaiden että alan asiantuntijoiden puolelta. Viime vuonna projektin tukijana toimi opetus- ja kulttuuriministeriö ja yhteistyökumppaneina Turun Kynnys sekä Raha-automaattiyhdistys, joka jatkaa saavutettavuuden kehittämistä festivaalin kanssa tänä vuonna.

– RAY:n tukemissa järjestöissä on parhaita asiantuntijoita siihen, miten yhdenvertaisuutta edistetään arjessa ja osallistuminen tehdään kaikille mahdolliseksi. Ruisrockin projekti onnistui viime vuonna hyvin. Toivottavasti hyvät kokemukset saavat muutkin festivaalit kiinnostumaan saavutettavuuden parantamisesta, kommentoi yhteistyötä RAY:n viestintäpäällikkö Marja Konttinen.

Uusina toimenpiteinä ensi kesäksi festivaalialueelle perustetaan saavutettavuusinfo, joka palvelee kävijöitä saavutettavuuteen liittyvissä asioissa. Infon yhteyteen rakennetaan yhdessä Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n Malike-toiminnan kanssa levähdyspiste, joka palvelee erityisapuvälineillä liikkuvia festivaalivieraita. Palautteen mukaisesti myös festivaalin katsomokorokkeita laajennetaan, valaistusta ja levähdyspaikkojen määrää lisätään ja festivaalialueella toimivien yleisavustajien määrää kasvatetaan entisestään.

Lue lisää Ruisrockin saavutettavuudesta.

Disability Meets Digital -tapahtuma

Disability Meets Digital on FutureEverything-konferenssin sateliittitapahtuma, jota on mahdollista seurata streaminä netin välityksellä. Tapahtuma järjestetään huomenna 21.3.2013.

Tapahtumasta kerrotaan näin:

”Disability Meets Digital 2013l [DMD] is an unconference centring around digital access and technology and its use in the arts & cultural sectors, taking place as part of the FutureEverything Summit of Ideas & Digital Invention.

When digital technology is employed in exhibitions, performances, productions, interactives, mobile or web platforms the content on offer should be accessible to all users, including those who have access needs.

DMD aims to offer a chance for the cultural sector to discuss issues, share knowledge, find solutions and develop best practice procedures.

DMD will begin with a series of short presentations from key speakers in the field. This will be followed by the main DMD unconference, with a flexible format where the audience decides and leads the breakout sessions.”

(Lähde)

Testaa uutta Kelan sivustoa!

Kela on julkaissut uusien verkkosivujensa kokeiluversion osoitteessa http://beta.kela.fi, ja toivoo asiakkailta palautetta erityisesti sivuston mobiilikäytöstä. Uudistunut palvelu korvaa nykyisen kela.fi:n myöhemmin keväällä.

– Haluamme kuulla asiakkailta, mitä meidän kannattaisi vielä parantaa, ennen kuin julkaisemme uudet verkkosivumme. Palautetta kokeiluversiosta voi lähettää sivustolla olevan kyselyn kautta, kertoo verkkoviestinnän kehittämispäällikkö Marika Leed. Kokeiluversiosta kerättyjä kommentteja ja kehitysehdotuksia hyödynnetään sivuston kehitystyössä.

Uudistunut kela.fi mukautuu automaattisesti niin leveälle tietokoneen näytölle kuin älypuhelimen ruudulle. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kun kävijä tulee sivustolle, sivun leveys ja eri elementtien järjestys muuttuvat.

– Vastaamme palvelulla kasvavaan kysyntään. Tällä hetkellä jo 8 % käyttäjistä selaa kela.fi:tä tabletilla tai kännykällä, ja määrä kasvaa koko ajan.

Tärkeimmät tiedot löytyvät helposti uudelta sivustolta. Esimerkiksi verkkoasiointipalvelut ja yhteystiedot on nostettu pikalinkkivalikkoon näkyvälle paikalle. Kela.fi-palveluun tehtiin viime vuonna 19 miljoonaa vierailua.

(Lähde)