Alkuvuoden saavutettavuusuutisia

Viime vuoden puolella hyväksytyn EU:n saavutettavuusdirektiivin toimeenpanon valmistelu on nyt alkanut myös Suomessa. Toimeenpanoa valmistelee valtiovarainministeriön alaisuudessa toimiva työryhmä, ja sen etenemistä voi seurata hankkeen virallisella sivulla. Työryhmän yhtenä tavoitteena on tekemisen avoimuus ja läpinäkyvyys, joten toiveissa on, että valmistelun etenemisestä tiedotetaan laajasti useissa eri kanavissa – myös täällä. Saavutettavuusdirektiivin voi lukea myös suomeksi.

Saavutettavuusdirektiiviä sivuten: 4.-5.4.2017 järjestetään Tukholmassa yhdeksännen kerran Funkan saavutettavuuspäivät. Kyseessä on Euroopan suurin saavutettavaan ICT:hen keskittyvä konferenssi, jossa puhujina ovat kansainväliset saavutettavuuden ja käytettävyyden asiantuntijat. Konferenssi simultaanitulkataan ruotsiksi, norjaksi ja englanniksi, ruotsalaiselle viittomakielelle ja lisäksi tarjolla on kirjoitustulkkaus ruotsiksi. Maksulliseen konferenssiin osallistumista kannattaa miettiä, jos omaan työnkuvaan liittyy julkisten verkkopalveluiden kehitys. Ohjelma ainakin vaikuttaa laadukkaalta.

Jos et pääse paikalle Tukholmaan, niin verkosta löytyvät nyt viime marraskuussa järjestetyn #saavuta2016-seminaarin materiaalit, joiden joukossa mm. esitys saavutettavuusdirektiivistä ja sen toimeenpanosta sekä saavutettavuuden huomioimisesta verkkopalveluita suunniteltaessa.

Ikääntyvien nettiaivoriihi digitaalisista palveluista

Valtiovarainministeriö järjestää ikääntyvien nettiaivoriihen digitaalisista palveluista ja vaikuttamismahdollisuuksista 4.4.-24.4.2016.

Jokaisen suomalaisen pitää voida ikään katsomatta osallistua ja vaikuttaa ympäröivään yhteiskuntaan. Kestävässä yhteiskunnassa on tärkeää nähdä ihmisten tarpeet, toiveet ja arjen valinnat.

Suomessa rakennetaan lähivuosien aikana ripeästi monia uusia digitaalisia palveluita ja tämä koskee laajasti kaikkien elämää. Julkiset palvelut ovat olemassa ennen kaikkea palvelun käyttäjää eli asiakasta varten. Kansalaisten erityistarpeet tulee ottaa huomioon palveluita suunniteltaessa.

Yli 65-vuotiaiden osuus väestöstä kasvaa merkittävästi. Tällä on vaikutusta palvelujen tarpeeseen. Digitaalisilla palveluilla on mahdollista parantaa palvelujen saatavuutta kaikkialla maassa ja erilaisille ihmisryhmille. Palveluita on voitava käyttää näppärästi ja tietoturvallisesti monenlaisilla laitteilla. On tärkeää, että palveluita suunnitellaan yhdessä niiden käyttäjien kanssa ja selvitetään, että mitä käyttäjät haluavat saada palveluilla aikaiseksi.

Uudentyyppiset ajattelutavat ja kokeilut yhdessä palveluiden käyttäjien kanssa varmistavat parhaan mahdollisen lopputuloksen.

Vaikka asia ei tuntuisikaan juuri nyt ajankohtaiselta, niin kukaan meistä ei nuorru. Tulevaisuuden ajatteleminen kannattaa: osallistu aivoriiheen nyt!

Saavutettava.fi 10 vuotta

Saavutettava.fi:n ensimmäinen artikkeli julkaistiin maaliskuussa 2005 eli hieman yli 10 vuotta sitten. Kymmenen vuotta sitten blogit olivat vasta kohtalaisen pienen piirin ajanvietettä, sosiaalisesta mediasta ei juuri puhuttu, eikä digitaalisesta saavutettavuudesta saanut Suomessa tietoa oikein mistään. Siksi perustimme Saavutettava.fi:n: julistaaksemme esteettömien verkkopalveluiden ilosanomaa ja etenkin sitä, että verkko kuuluu kaikille.

Jos olisi pitänyt arvata mitä seuraavan 10 vuoden aikana tapahtuu, olisimme kenties pistäneet rahamme likoon sen edestä, että saavutettavuudesta tulee peruskamaa kaikille verkkopalveluita tekeville. Kävi toisin. Nyt puhutaan digitalisaatiosta ja responsiivisista sivustoista, mutta saavutettavuudesta ei puhu juuri kukaan. Oikeastaan tuntuu siltä, että siitä puhutaan vielä vähemmän kuin ennen. Miksi?

Tämä ei toki tarkoita sitä, että saavutettavuus olisi sivuutettu täysin. Mobiililaitteiden määrän kasvu on tuonut mukanaan paljon hyvää myös saavutettavuuden saralla, kun verkkosivustoja ei vain yksinkertaisesti voi enää suunnitella yhdelle resoluutiolle tai pahimmillaan yhdelle selaimelle taulukkotaittoa tehden. Tätä asiaa pohdimme jo vuonna 2006. Myös hakukonenäkyvyys ja semantiikka omalta osaltaan ovat edesauttaneet paremmin suunniteltujen ja rakennettujen sivustojen yleistymistä.

Teknologian kehittyminen on myös mahdollistanut työpöytäsovellusten toteuttamisen selainteknologioita hyväksikäyttäen. Takavuosien Java-appletit tai Flash-sivustot ovat jo lähestulkoon kadonneet maailmasta, mutta olemme saaneet tilalle vahvasti JavaScript-vetoiset sovellukset (SPA eli Single Page Application), jotka eivät välttämättä ole saavutettavia. Lisäksi myös monien sivustojen koko on kasvanut suunnattomasti, eikä niiden lataaminen enää onnistu hitaalla verkkoyhteydellä erityisen hyvin. Universaalin webin saralla riittää siis edelleenkin paljon tekemistä!

Global Accessibility Awareness Day

Tänään 15.5.2014 on Global Accessibility Awareness Day eli kansainvälinen saavutettavuustietoisuuden päivä. Päivän tavoitteena on saada ihmiset puhumaan, ajattelemaan ja oppimaan lisää digitaalisesta saavutettavuudesta.

Päivän sivuilla on mm. ohjeita osallistumiseen: voit esimerkiksi kokeilla tietokoneen käyttöä pelkän näppäimistön avulla, testata onko verkkosivuilla käytetty riittävän suurta kontrastia tai vaikkapa surffata verkossa tunnin ajan ruudunlukijaa käyttäen. Tänään on myös järjestetty ja järjestetään koko joukko tapahtumia ympäri maailmaa; joihinkin webinaareihin on vielä mahdollista ehtiä mukaan.

Saavutettavuusvisiitillä


Iiris-keskuksessa on kiinnitetty erityistä huomiota siihen, että heikkonäköiset voivat liikkua siellä. Värien kontrastit sisustuksessa ovat riittävän voimakkaita, ja numerot ovissa kohollaan niin että ne erottaa helposti tunnustelemalla.

Kävin tänään tutustumassa Iiris-keskukseen, joka on näkövammaisille soveltuvan selkeän ja esteettömän rakentamisen esimerkkikohde. Siellä majaansa pitää mm. Näkövammaisten Keskusliitto, Celia-kirjasto ja Annanpura.

Olen tehnyt verkkopalveluita työkseni nyt liki 16 vuotta, ja olen vihdoin ensimmäistä kertaa mukana projektissa, jossa oikeasti halutaan tehdä verkkosivustosta saavutettava sekä käyttäjien että tekijöiden aloitteesta – ja niin myös tehdään. Iiris-keskuksesta löytyy tähän oivallista sparrausapua ja ainutlaatuista asiantuntemusta. Kerron lisää tästä projektista kevään mittaan näillä sivuilla. Jos olet itse ollut tai olet parhaillaan mukana vastaavassa projektissa, niin sinunkin tarinasi on tänne tervetullut!