Saavutettava.fi 10 vuotta

Saavutettava.fi:n ensimmäinen artikkeli julkaistiin maaliskuussa 2005 eli hieman yli 10 vuotta sitten. Kymmenen vuotta sitten blogit olivat vasta kohtalaisen pienen piirin ajanvietettä, sosiaalisesta mediasta ei juuri puhuttu, eikä digitaalisesta saavutettavuudesta saanut Suomessa tietoa oikein mistään. Siksi perustimme Saavutettava.fi:n: julistaaksemme esteettömien verkkopalveluiden ilosanomaa ja etenkin sitä, että verkko kuuluu kaikille.

Jos olisi pitänyt arvata mitä seuraavan 10 vuoden aikana tapahtuu, olisimme kenties pistäneet rahamme likoon sen edestä, että saavutettavuudesta tulee peruskamaa kaikille verkkopalveluita tekeville. Kävi toisin. Nyt puhutaan digitalisaatiosta ja responsiivisista sivustoista, mutta saavutettavuudesta ei puhu juuri kukaan. Oikeastaan tuntuu siltä, että siitä puhutaan vielä vähemmän kuin ennen. Miksi?

Tämä ei toki tarkoita sitä, että saavutettavuus olisi sivuutettu täysin. Mobiililaitteiden määrän kasvu on tuonut mukanaan paljon hyvää myös saavutettavuuden saralla, kun verkkosivustoja ei vain yksinkertaisesti voi enää suunnitella yhdelle resoluutiolle tai pahimmillaan yhdelle selaimelle taulukkotaittoa tehden. Tätä asiaa pohdimme jo vuonna 2006. Myös hakukonenäkyvyys ja semantiikka omalta osaltaan ovat edesauttaneet paremmin suunniteltujen ja rakennettujen sivustojen yleistymistä.

Teknologian kehittyminen on myös mahdollistanut työpöytäsovellusten toteuttamisen selainteknologioita hyväksikäyttäen. Takavuosien Java-appletit tai Flash-sivustot ovat jo lähestulkoon kadonneet maailmasta, mutta olemme saaneet tilalle vahvasti JavaScript-vetoiset sovellukset (SPA eli Single Page Application), jotka eivät välttämättä ole saavutettavia. Lisäksi myös monien sivustojen koko on kasvanut suunnattomasti, eikä niiden lataaminen enää onnistu hitaalla verkkoyhteydellä erityisen hyvin. Universaalin webin saralla riittää siis edelleenkin paljon tekemistä!

Saavutettava.fi testaa: BlindSquare

Näkövammaisille suunniteltu paikannusohjelma BlindSquare on saanut viime aikoina runsaasti huomiota, ja hyvä niin. Me, kaksi näkevää noviisikäyttäjää, saimme BlindSquaren keksijältä Ilkka Pirttimaalta lainaan laitteet, joilla oli määrä kokeilla kuinka käyttö sujuu: Chilli Technologyn valmistamat luujohtokuulokkeet (bone conduction headphones), iControlPad-peliohjain ja kotitekoinen pidike, jolla ohjaimen voi kiinnittää esim. repun tai laukun hihnaan. Testipuhelimena toimi iPhone 4.

Luujohtokuulokkeet johtavat äänen korvaan luiden kautta, jolloin kuulokkeet eivät peitä korvaa ja samalla liikenteen ja ympäristön ääniä. Käyttäjä pystyy tällöin havainnoimaan ympäristöään tehokkaammin, mikä tekee liikkumisesta turvallisempaa. IControlPad puolestaan on Bluetooth-yhteydellä toimiva peliohjain, joka on suunniteltu nimenomaan mobiililaitteille.

BlindSquaresta on puhuttu paljon Foursquaren puhuvana jatkeena, mutta tosiasiassa se ei varsinaisesti tarvitse Foursquarea toimiakseen, vaan paikannustiedoissa hyödynnetään GPS:ää ja avointa Open Street Maps-palvelua. Foursquaren APIn avulla ohjelmalla voidaan hakea tarkempia paikkatietoja, kuten lähistöllä sijaitsevia kahviloita, ravintoloita tai virastoja. BlindSquare mahdollistaa myös kirjautumisen näihin Foursquare-kohteisiin.

Ensivaikutelma BlindSquaren käyttöliittymästä oli hieman hämmentynyt. Ohjelman käyttöliittymä ei ole ihan selkeimmästä päästä, mutta toisaalta, eihän sitä varsinaisesti ole näkeville suunniteltukaan. Alustava sisätiloissa suoritettu testi osoitti, että ohjelma osasi paikantaa sijaintimme melko tarkasti ja listasi ympärillä olevia kohteita. Siis kuulokkeet korville ja ulos testaamaan!

Pelkän ohjaimen käyttö oli hankalaa, ja oppiminen vaikeaa. Ohjelman käyttäminen sokkona vaikutti helpommalta, mutta ajoittain oli hankaluuksia hahmottaa, millä painikkeella valikoissa päästään liikkumaan tasoilta toisille. Myös hakusanojen syöttäminen oli äärimmäisen hidasta ja hankalaa. Ohjaimella syötetään tekstiä yksi kirjain kerrallaan ja kahta nappia painamalla siirrytään aakkosissa eteen tai taaksepäin. Äänikomennot tai monipuolisempi näppäimistö tulisivat todella tarpeeseen.

Toisinaan sijainti tai haluttu kohde ehti livahtaa ohi ulkopuolisen ärsykkeen häiritessä keskittymistä, jolloin jäimme kaipaamaan komentoa, jolla voisi toistaa viimeiseksi mainitun kohteen uudelleen. Näkövammaiset käyttävät ruudunlukuohjelmia usein hyvin suurella lukunopeudella, mihin kokemattomat eivät ole tottuneet, mutta pitkien valikoiden kohdalla alkoi nopeasti kaivata keinoa hypätä suoraan seuraavaan vaihtoehtoon tai lisätä lukunopeutta.

Liikkuessamme kadulla ohjelma kuitenkin tunnisti sijaintimme jatkuvasti oikein, joten paikannus näyttäisi toimivan vakuuttavasti. Mielestämme sillä voisi hyvinkin olla käyttöä myös näkeville. Esimerkiksi pyöräreitit ovat usein huonosti opastettuja, jolloin auraalinen GPS-laite helpottaisi suunnistamista. Myös musiikkia työmatkoillaan kuunteleva väsynyt tietotyöläinen saattaisi ilahtua ohjelman antamasta huomautuksesta, kun oma pysäkki lähestyy. Tätä ominaisuutta BlindSquare tukee jo, sillä voit asettaa oman pysäkkisi kohteeksi ja ohjelma tunnistaa liikkuvan kulkuneuvon ja ilmoittaa edessä olevista kohteista.

Kaiken kaikkiaan emme olleet ihan täysin vakuuttuneita ohjelman toimivuudesta, saati sitten helppokäyttöisyydestä, mutta noviiseina emme halua kuitenkaan tyrmätä BlindSquarea ihan totaalisesti. Näkövammaisille suunniteltuja ohjelmia ja palveluita ei ole maailmassa liikaa ja BlindSquaresta on hyvinkin paljon hyötyä kuljettaessa kaupunkien kaduilla. Odotamme innolla miten ohjelman jatkokehitys etenee!

Jatkokehitysideoita:

  • näkeville, esim. pyöräilijöille kätevä GPS
  • tarvitaan yksinkertainen ohjauslaite, jolla helpompi kirjoittaa

Linkkejä:

Selityksen makua eli miksi esteettömyys ei myy

Kirjoittaja Emil Virkki on esteettömyyden yksityisyrittäjä. Hänen keväällä 2006 perustettu yrityksensä, Rauha 2 Webdesign, on erikoistunut esteettömien verkkopalvelujen suunnitteluun ja esteettömyyden arviointiin.


Viisi prosenttia suomalaisista tarvitsee erityispalveluja webissä. Alle prosentti verkon materiaaleista on edes likipitäen esteetöntä. Suurin osa verkkosivustoista myydään aivan muiden taikasanojen kuin esteettömyyden avulla. Miksi esteettömyyttä ei käytetä myyntivalttina – tai oikeammin, miksi esteettömyys voi olla tuotteelle jopa rasite?

”Jos ne on sokeita, niin miksi ne on tietokoneella?”

Asiakkaalle voi olla yllätys, että sokeat tai kehitysvammaiset käyttävät internetiä. Leuka saattaa loksahtaa lopullisesti auki, kun ilmenee millaisia uusia mahdollisuuksia nämä erityisryhmät voivat verkosta saada. Sokeat voivat lukea uusimmat uutiset itsenäisesti ja hakea tietoa, eikä liikuntarajoitteisten tarvitse vaivautua ahtaaseen ja pyörätuolirampittomaan lähikauppaan, vaan he voivat tilata tavaransa verkosta.

Kun asiakas ei tiedä, ei hän osaa myöskään vaatia esteetöntä jälkeä. Kun tarjouspyyntöön vastaaja mainitsee lisäksi huolehtivansa esteettömyydestä, siirtää asiakas tarjoajan b-kastiin, koska ”me kyllä palvellaan ennen kaikkea normaaleja ihmisiä”. Tarjouksessa täytyy selittää hyödyt juurta jaksain, jolloin esteettömyydestä tulee sen pääasia, joka jättää helposti varjoonsa asiakkaan pyytämät ominaisuudet – eikä näin ollen herätä luottamusta: ”Tämä myy kyllä kivoja juttuja, mutta ei niitä mitä me pyydettiin.”

Erityisryhmiä on niin vähän

Erityisryhmät tuntuvat pieniltä, koska tilastotiedot eivät tule yleensä esille juuri missään. Yleisin perustelu esteelliselle toteutukselle on erityisryhmien pieni määrä. Erityisryhmiä on kuitenkin paljon. Prosenttilukuna viisi prosenttia kuulostaa pieneltä, mutta vastaa 250 000 henkilöä. Siinä on paljon ostovoimaa, jonka saa käyttöön vain panostamalla esteettömyyteen.

Rahalla on helpompi myydä: niinpä viisi prosenttia suurempi asiakaskunta kannattaa muuttaa rahaksi. Kuinka monta euroa liikevaihtoa toisi viiden prosentin kasvu asiakaskunnassa?

Se on niin vaikeaa ja kallista

Esteettömyys kuulostaa vaikealta. Miten sokean voi saada lukemaan nettisivuja? Tilaaja on tottunut siihen, että sivuja luetaan, joten ruudunlukija kuulostaa vaikealta ja monimutkaiselta. Vielä monimutkaisemmalta kuulostaa hämärä tekninen säätö, jolla sivut saadaan toimiviksi myös ruudunlukijalla – puhumattakaan tekstisisällön ja valikoiden viilaamisesta ymmärrettävämmäksi – se vasta salatieteeltä kuulostaakin. Kaikki vaikea on yleensä kallista, ja ihmeelliseltä kuulostava esteettömyys, jolla markkinoi vain muutama yritys, erityisen kalliilta. Tarjouspyyntöön sitä ei siis voi laittaa, koska tarjouksethan eivät sitten enää mahdu budjettiin!

Niinpä suurin osa tarjouksista tulee yrityksiltä, jotka eivät ymmärrä esteettömyydestä mitään. Todennäköisesti joku näistä tarjouksista on hiukan halvempi, joten lopputuloksesta tulee esteettömyydeltään huono. Lopulta asiakas menettää osan asiakkaistaan, koska tämän sivut ovat ruudunlukijan käyttäjälle vaikeat – ja tämä voi tulla monin verroin kalliimmaksi.

Ei meidän asiakkaissa ole vammaisia

Asiakas ei yleensä ole web-osaaja. Hän ei tiedä, millainen webin käyttäjäskaala on eikä välttämättä edes oman sivustonsa oikeaa käyttäjäkantaa. Hän kuitenkin ymmärtää, että on turha tehdä sivustosta sopivaa ryhmälle, joka ei sitä käytä. Ongelman muodostavat erityisesti kalliilla hankitut käyttäjätilastot, jotka väittävät, ettei sivustolla ole vammaisia käyttäjiä. No ei tietenkään ole, jos he eivät sivustoa pysty käyttämään!

Urheiluvälinevalmistajan nettisivuillakin on vammaisia kävijöitä. Heikkonäköiset, kehitysvammaiset ja värisokeat etsivät sauvakävelysauvoja siinä missä muutkin. Näkövammainen saattaa olla muiden asialla tai etsiä itselleen erikoisvälineitä. Ties vaikka hän olisi näkövammaisten keihäänheiton moninkertainen maailmanmestari Timo Sulisalo tarjoamassa yritykselle sponsorisopimusta. Asiakas saattaa yllättyä erilaisista käyttötilanteista, ja niistä kannattaa kertoa.

Esteettömyys ei ole coolia (paitsi nörttien keskuudessa)

Flash on aika siistiä. Se vilkkuu, liikkuu ja tarvittaessa myös paukkuu. Esteettömästä sivusta tulee ensimmäiseksi mieleen tylsä ja väritön sivu. Asiakas on nähnyt jo satoja hyvännäköisiä leiskautuksia, joiden fonttikoko on kahdeksan pistettä ja sekin toteutettu kuvana, joten sellaisia hän myös haluaa. ”Me halutaan näyttää asiakkaille, että me ollaan tekniikan huipulla. Siksi me hyväksytään vain flash-toteutus”. Luettavan kokoinen fontti ja riittävä kontrasti eivät asiakkaalle näytä ammattimaisilta, joten niitä on muutettava, vaikka hänen asiakkaansa ei enää saisikaan tekstiä luettua.

Se on kaikki tai ei mitään

Tilaajan on vaikea ymmärtää, että esteettömyys ei ole absoluuttista. Yksikään sivu ei ole täysin esteellinen tai täysin esteetön. Asiakas voi luulla, että esteetön verkkopalvelu edellyttää WCAG AAA -tason saavuttamista ja kuukausia kestävää testausta. Näin ei kuitenkaan ole: koska vähäkin auttaa paljon, voi pieni lisäpanostus parantaa esteettömyyttä huomattavasti. Yrittäminenkin auttaa, ja uusia asiakkaita tavoitetaan jo vähällä vaivalla.

Se on liian hyvää ollakseen totta

Esteettömyydestä on jopa liikaa hyötyä: uudet käyttäjäryhmät, parempi toimivuus, helppokäyttöisyys ja hakukonenäkyvyys. Tämä saattaa vaikuttaa poppakonstilta, eikä herätä luottamusta. Varsinkin, jos esteettömyydestä kerrotaan bullshit-bingosta tutuin termein, alkaa asia vaikuttaa rahastukselta. Asiakas ei itse huomaa suurta eroa esteettömän ja esteellisen sivuston välillä, joten perustelujen on vaikea kuulostaa hyviltä.

Esteettömyyttä voi olla vaikea tuotteistaa

Web-sivuston tilaamiseen tuntihinnoittelulla liittyy epävarmuutta ja riskejä, joita asiakkaat haluavat välttää. Tuote on helpompi ja turvallisempi hankkia kuin palvelu. Mutta miten esteettömyyden voi tuotteistaa? Esteettöminä sivustopaketteina räätälöitynä joka makuun ja maksukykyyn? A-, AA- ja AAA-sivustopaketit erikokoisina? Eritasoiset ja -laajuiset esteettömyystarkistukset?

Onko eettistä myydä sivustopaketteja, joista osa on esteettömämpiä kuin toiset? Eikö kaikkien pitäisi tehdä parhaansa esteettömyyden eteen? Jäljelle jää mahdollisuus toteuttaa erikokoisia sivustopaketteja mahdollisimman esteettömästi ja arvioida kaikkien sivustojen esteettömyys mahdollisimman tarkasti. Tai sitten heittää omatunnolla vesilintua.

Ennen kaikkea

Esteettömyyttä on vaikea myydä, jos sitä ei voi perustella. Esteettömyyttä on vaikea perustella, jos asiakas ei halua kuulla. Esteettömyyttä on siis vaikea myydä asiakkaalle, joka ei jo tiedä esteettömyydestä ja sen hyödyistä. Kaikki perustelut, jotka esteettömyyttä vastaan sanotaan, ovat esimerkkejä tästä. Kun ei tiedetä, ei ole aikaa kuunnella – sillä ei tiedetä, miksi pitäisi.

PDF:n saavutettavuuden neljä tasoa

Kirjoittaja: Alastair Campbell. Käännös: Marjut Mutanen.

Artikkeli on julkaistu alunperin AlastairC -sivustolla nimellä The four levels of PDF accessibility.


Portable Document Format (PDF) -dokumenttien saavutettavuus ei ole uusi aihe; sen ovat tietyt asiantuntijat ymmärtäneet ja selittäneet varsin hyvin. Kuitenkin sen merkitys on organisaatioissa varsin tuntematon. Mutta kenties joku kiinnittää siihen huomiota, jos tehdään yhteenveto PDF-dokumenttien saavutettavuuden neljästa tasosta ja siitä, kuinka asia monissa yrityksissä hoidetaan.

Saavutettavuuden tasot

Laajasti ottaen mikä tahansa PDF kuuluu johonkin seuraavista kategorioista riippuen siitä, kuinka se on luotu:

  1. Tukemattoman graafisen työkalun luoma PDF (ei saavutettava).
  2. Tukemattoman tekstipohjaisen työkalun luoma PDF (todennäköisesti ei saavutettava).
  3. PDF, johon tagit on lisätty automaattisesti (saattaa olla saavutettava).
  4. PDF, johon tagit on lisätty ja muokattu huolella (saavutettava).

Tukemattoman graafisen työkalun luoma PDF

Tyypillinen tilanne on sellainen, jossa tehdään juliste tai mainoslehtinen, joka on luotu sellaisella julkaisutyökalulla kuin esimerkiksi Quark. Se ei upota tekstiä PDF-dokumenttiin millään käyttökelpoisella tavalla, joten kaikki teksti jää ruudunlukijoilta näkymättömiin, eivätkä sen muutkaan saavutettavuusominaisuudet toimi. Tällaisia tiedostoja ei voi pitää millään tavalla saavutettavina.

Tukemattoman tekstipohjaisen työkalun luoma PDF

Kun käytetään Acrobat Prota (versio 5 tai uudempi, mieluiten 7 tai uudempi) sitä tukevan ohjelman (esim. MS Wordin) kanssa, voidaan PDF-dokumentteihin lisätä tageja, jotka tekevät sille sellaisen rakenteen, jota ruudunlukijat ja muut saavutettavuusteknologiat (ja mobiili) käyttävät. Ellei Acrobat Pron kanssa käytetä tuettua ohjelmaa, PDF-dokumentti luodaan ilman näitä HTML:n kaltaisia tageja. Tämä johtaa harmaalle alueelle.

Jos dokumentti on yksinkertainen, on hyvin todennäköistä, että monet saavutettavuusteknologioita käyttävät ihmiset voivat kuitenkin päästä lukemaan sitä olettaen, että heillä on viimeisimmät ohjelmistot käytössään. Tästä ei ole kuitenkaan mitään takeita, joten on hyvin mahdollista, että monet eivät siihen pysty. Dokumenttia ei kuitenkaan voi pitää saavutettavana; suuri osa verkossa olevista PDF:istä kuuluu tähän kategoriaan.

PDF, johon tagit on lisätty automaattisesti

Kun Acrobat Pron kanssa käytetään tuettua ohjelmaa, kuten Wordia, ja lisätään tageja, on perusta saavutettaville PDF-dokumenteille olemassa. On kuitenkin kokonaan toinen kysymys voivatko saavutettavuusteknologiaa käyttävät ihmiset käyttää sitä; se riippuu suuresti lähdedokumentista. On asioita, jotka voivat mennä, ja yleensä menevät pieleen:

  • Dokumenttiin sisällytetyistä kuvista puuttuvat vaihtoehtoiset tekstit.
  • Wordin tyylejä ei ole käytetty, mikä tarkoittaa sitä, että Acrobatilla ei juuri ole mahdollisuuksia ymmärtää mikä dokumentin rakenteen pitäisi olla (vaikka se yrittääkin).
  • Wordin muotoilu on seonnut ja erottelee sisällön oudolla tavalla, jota ei huomaa ennen kuin lukujärjestys tarkistetaan.
  • Dokumentti sisältää taulukoita, joihin on lisättävä koodia Acrobatin käyttöliittymän kautta.

Jos suoritetaan saavutettavuustarkistus (osa Acrobat Prota) mille tahansa dokumentille, jota ei ole manuaalisesti muutettu, on tiedossa ongelmia, sillä automaattinen tarkistus ei huomaa kaikkia edellä mainituista kohdista. Tageja sisältävällä dokumentti saattaa olla saavutettava. Yksinkertaiset dokumentit (ei palstoja, taulukoita tai kuvia) luultavasti ovatkin saavutettavia, mutta vähänkään perusominaisuuksia enemmän sisältävät tiedostot tarvitsevat manuaalista muuttelua päästäkseen samaan lopputulokseen.

PDF, johon tagit on lisätty ja muokattu huolella

Jos käytössä on ollut oikea ohjelma, ja PDF:ää muokataan jälkeenpäin Acrobat Prossa, on mahdollista

  • tarkistaa, että rakenne on oikein, ja korjata sitä.
  • tarkistaa, että lukujärjestys on oikea, ja korjata sitä.
  • määritellä kieli (esim. englanti).
  • lisätä alt-tekstejä.
  • merkata taulukot oikein.
  • poistaa tekstiä sisältämättömät kohdat.

Ja yleisesti ottaen siivota dokumenttia. Tässä vaiheessa voi jo olla varma siitä, että dokumentti on saavutettava.

Kokemusteni mukaan: jos sinulla on 40-sivuinen Word-dokumentti, jossa on käytetty Wordin tyylejä oikein, ja joka sisältää yhden ison taulukon ja 10 kuvaa, kannattaa prosessiin varata 3 tuntia. Jos lähdedokumenttia ei ole tehty Wordilla, tai sen otsikoinneissa ei ole käytetty tyylejä, ajan saa tuplata.

Ja entäpä jos joku muuttaa Word-dokumenttia? Kaikki on tehtävä uudestaan, sillä PDF on lopullinen asiakirjamuoto.

Seuraamuksia organisaatioille

Monet organisaatiot laittavat paljon PDF-dokumentteja verkkoon, ja tietyt sisällöt voivat olla saatavilla vain näissä dokumenteissa. Tämä on saavutettavuuskysymys, ja vieläpä aika suuri (laillinen/moraalinen/tekninen) sellainen.

Mitä tehdä?

Puntaroitavana on useita tekijöitä, joista suurimmat ovat:

  • Vaikeudet, joita ihmisillä voi PDF-dokumenttien käsittelyssä olla, etenkin saavutettavuuteen liittyen.
  • Kuinka suotavaa on laittaa verkkoon pitkiä dokumentteja verkkosivuina.

Saavutettavuuden suhteen ratkaisevaa on se, että kaikki ihmiset eivät voi helposti saavuttaa PDF-dokumentteja. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että suotavin tapa olisi lisätä verkkoon erittäin pitkiä HTML-sivuja. Kun dokumentti on pitkä, eikä sellaisena sovellu verkosta luettavaksi, tuntuu PDF:n käyttö sopivimmalta vaihtoehdolta.

Olettaen, että tyypillisessä tapauksessa PDF liitetään uutiseen, neuvoston kokoukseen, yhtiökokoustiedotteeseen tai vastaavaan, voidaan saavutettavuus ja yhteensopivuus varmistaa seuraavalla tavalla:

  1. Liitä yhteenveto HTML-sivulle (joka itsessään on sopiva verkosta lukemiseen).
  2. Tee itse PDF:stä saavutettava (ts. käytä sopivaa lähdeohjelmaa, kuten Wordia, ja luo tageja sisältävä PDF-dokumentti).
  3. Anna käyttäjille mahdollisuus pyytää dokumenttia muussa muodossa, kuten esim. Word tai RTF (Rich Text Format).

Jos ylläolevia neuvoja noudatetaan, tekee organisaatio riittävästi varmistaakseen sen, että kaikilla on pääsy heidän sisältöihinsä. PDF:t eivät ole luontaisesti epäsaavutettavia, mutta niistä on kuitenkin tullut saavutettavia vasta viime versioissa; tällä hetkellä ne eivät ole helposti saavutettavissa. Aikaa myöten (kun ihmisillä on ajanmukaisempia ohjelmia) kohta 3 saattaa käydä tarpeettomaksi.

Tämän pitäisi luonnollisesti vaikuttaa käytäntöihin. Olisi epärealistista olettaa yritysten muuttavan tuhansia historiallisia dokumentteja saavutettaviksi PDF:iksi. Kuitenkin, kuten ylläolevassa suosituksessa, mahdollisuus pyytää dokumenttia eri muodossa tekee siitä käytännössä saatavan ilman kohtuutonta työmäärää.

Kuitenkin yritysten on vaikeaa muuttaa prosesseja ja ryhtyä tekemään tästä lähtien saavutettavia PDF:iä. Edellytyksenä on merkittäviä muutoksia siihen, kuinka sisältöä tuotetaan: Wordien tyylit on otettava käyttöön ja lisättävä kuville vaihtoehtoiset tekstit. Vasta sitten tietoa saavutettavien PDF-dokumenttien luomiseksi voidaan hyödyntää.

Konsultin johdolla saavutettavuuteen

Kirjoittaja Tino Rossi toimii Steerco Oy:ssä graafisen suunnittelun ja käytettävyyden konsulttitehtävissä. Hän tekee työkseen käyttöliittymäsuunnittelua, grafiikkaa ja käytettävyys- ja saavutettavuusarvioita.


Jälleen on edessä yksi käytettävyyden asiantuntija-arvio. Heuristiset listat odottavat pöydänkulmalla ja raporttipohjakin on valmiina. Näitähän on tehty – käytettävyyden tutkimisen perusteet ovat tilaajallekin tuttuja, ja raporttia esiteltäessä neuvotellaan tilaajan kanssa vain siitä, millä ehdoin tekstivärin ja taustavärin kontrastia voi pitää riittävänä, tai miten tilaajalle rakas brändielementti on luettavuutta riskeeraava vesileimakuva tekstin taustalla.

Tilaajan käytettävyysvaatimuksissa kuitenkin kummittelee esteettömyys ja saavutettavuus. Julkishallinnon tilaaja on tehnyt kotiläksynsä ja osaa suorastaan nimetä standardit, joita pitäisi noudattaa: suunnittelu- ja saavutettavuuskriteereinä JHS 129 ja WAI:n A-taso. Ja kuitenkin itse luulen, ettei tilaaja kyllä tiedä, mitä näillä standardeilla vaatii. Pistänkö sitten raporttiin korjattavaksi ongelmakohdaksi sen, jos sisä- ja ulkolinkit eivät ole erilaisia, tai jos sivulla olevan ranskankielisen sutkauksen lang-attribuuttia ei ole merkattu? Ja kun näitä käytettävyys- tai esteettömyysriskejä asiakkaalle esittelen, miten vakavina ne esitän? Ovathan ne kuitenkin tilaajan osoittaman standardin vastaisia…

Saavutettavuuden nuorallatanssia

Arviointiraportin kirjoittaneen asiantuntijan mielipiteistä, intohimoista, ortodoksisuudesta ja henkilökohtaisesta näkemyksestä on paljolti kiinni se, millaisia korjauksia tai toimintaperiaatteita tilaaja vaatii tekniseltä toimittajaltaan tai palvelun ylläpitäjiltä. Saavutettavuustavoitteet pitäisi varmaankin sijoittaa realistisesti johonkin kohtaa sellaista janaa, jonka toisessa päässä on antiikkista ruudunlukuohjelmaa kuunteleva sokea ihminen ja toisessa päässä haukankatseinen lyhytjännitteinen nuori huippumikronsa kanssa. Asiaan sisältyy melkein aina kompromisseja ja tahtotilaa jostain sellaisesta ihanteesta, joka ei vielä ole toteutuskelpoinen.

Asiantuntijan tehtävänä on esittää huomioitaan ja arvioita näiden vakavuudesta, vaikka kaikki osapuolet saattavat ounastella, että korjaustoimenpiteisiin ei kuitenkaan ryhdytä. Sillä tosin voi lohduttautua, että ajatus voi jäädä muhimaan asiakkaan mieleen ja tulla otetuksi huomioon jossain seuraavassa isossa palveluremontissa.

Yhteisesti jaetussa tahtotilassa on vielä näkyvimpänä ja kuuluvimpana osapuolena se ”keskivertokäyttäjä”, jonka palaute kantautuu tilaajalle kaikkein keskeisimpänä. Todennäköisesti verkkopalvelun ylläpitäjät eivät koskaan saa tietoonsa sitä, jos tekstiselaimen käyttäjät eivät onnistu lähettämään lomaketta, mutta heille voi sataa kiukkuisia valituksia siitä, että tekstikoko on lukukelvottoman pientä. Ja näissä yhteydenotoissa on kysymys siitä, että loppukäyttäjän selaimesta on huomaamatta säädetty tekstikoko minimiin, ja hänellä ei ole aavistustakaan siitä, miten sitä voisi itse suurentaa tai että siihen voi ylipäätään itse vaikuttaa. Tällaisessa tapauksessa verkkopalvelusta vastaavat valitsevat rutinan lopettamiseksi ilman muuta kiinteästi määritellyn pistekoon tekstille, vaikka kuinka hyvin tietäisivät suhteellisen tekstikoon edut ja standardinmukaisuuden. Päätös jää tietysti tilaajalle, mutta kuinka sitten palveluntarjoajia ja käyttäjiä valistetaan? Ja milloin siihen esteettömämpään tulevaisuuteen päästään?

Julkaisujärjestelmä ei ole saavutettavuuden ystävä

Saavutettavuuden esteistä suurimpia eivät enää pitkään aikaan ole olleet high tech -nörtit tai visuaalisuuden ehdoin ajattelevat graafiset suunnittelijat. Päinvastoin, nämä ovat kääntäneet osaamisensa esteettömyyden tavoitteluun, ja uudeksi yhteiseksi viholliseksi on noussut sisällönhallintajärjestelmien huima kehittyneisyys.

Monikanavajulkaiseminen ja massiiviset, käyttäjäystävälliset julkaisujärjestelmät tuottavat helposti sellaisia lopputuloksia, joiden yksittäisiin esteettömyysongelmiin ei ole mahdollista puuttua. Sivuston omistajallakin voi olla vilpitön halu saavutettavuuteen, mutta on turha kuvitella, että oto-tiedottaja pystyisi tuottamaan julkaisujärjestelmällä taulukon otsikkosolulle sarakeryhmämäärittelyjä tai tägejä akronyymien tarkentamiseen. Mitä näppärämmin copy-paste sujuu, sitä esteellisempää lähdekoodista näkyy syntyvän. Järjestelmän valmistajakin saattaa olla samaa mieltä, mutta neuvoo odottamaan seuraavaa versiota ongelmien ratkaisemiseksi.

Meidän sivujamme eivät sokeat käytä

Kaikki esteettömyyden eteen tehty työ tähtää vain yhteen asiaan: käyttökokemuksen helpottamiseen. Mutta keitä nuo sivustolle tulvivat ihmiset oikein ovat? Ja ketä heistä palvellaan innokkaimmin? Sopivan saavutettavuuden tason määrittely vaatii tietoa sivustolle saapuvista käyttäjistä ja heidän laitteistostaan. Asiakkaalla on useimmiten hyvä kuva keskiarvoasiakkaastaan, mutta olennaisesti vähemmän tietoa erilaista pienryhmistä, jotka myös löytävät tiensä palveluun.

Vastauksia marginaalissa surffaavien määrästä voi koettaa onkia erilaisista kävijätilastoista. Dataa on useimmiten tallennettu kunnioitettavia määriä, mutta aina kerättyä tietoa ei ole kuitenkaan hyödynnetty tehokkaimmalla mahdollisella tavalla. Palvelua suunnitteleva taho ei aina kommunikoi tietoa keräävien ihmisten kanssa. Yleinen hämmennys valtaa usein tilaajan, kun käy selville että prosenttiluvut eri selaimista, käyttöjärjestelmistä ja resoluutioista ovat tosiaan saatavissa, kunhan sellaista tietoa vain osaa pyytää. Lukujen valossa on kenties helpompi päättää, millaiselle käyttäjälle kumarretaan ja millaiselle pyllistetään.

Ammattimainen pomminpurkaja

Tilanne ei ole mitenkään lohduton. Vaikka verkko on vieläkin saavutettavuuspommeja tulvillaan, sivut ovat parantuneet viime vuosina. Kaukana ollaan vielä yleisestä saavutettavuusperiaatteesta, mutta ainakin asiasta puhutaan, ja yhä useammin esteettömyyttä osataan vaatia. Ammattilaiset osaavat jo tehdä asiat oikein, jos heitä siihen patistetaan. Onneksi kukaan ei enää kehtaa möläyttää sellaisia sammakoita kuin jo kadonneen uusmediafirman myyntimies: ”Jos ne ei osaa ladata uusinta selainta, niin ei niitä kyllä asiakkaiksi kaivatakaan”.