Lapset ja esteettömyys – sillä on väliä

Kirjoittaja: Derek Featherstone. Artikkeli on julkaistu alunperin Box of Chocolate-blogissa otsikolla Children and Accessibility: It matters.


Hanki lapsia. Jos se ei saa sinua vakuuttuneeksi siitä, että web-sivujen tulisi olla esteettömiä, en tiedä mikä saisi.

Tulin isäksi uudelleen – Kambell, kolmas lapsemme syntyi vain reilu pari viikkoa sitten. Olemme todella onnekkaita. Kuitenkin, mitä enemmän yritän saada aikaan, sitä useammin huomaan lasten olevan jollain tavalla kuin rajoittimia. Tämä on puoliksi vakava, puoliksi humoristinen vilkaisu siihen, miksi näin… 😉

Kuulon heikkeneminen

Tämä on melko ilmeinen. Lapset ovat kovaäänisiä. Minulla on toimistotila kotitalon kellarissa – ja vaikka lapset tottelevatkin “Älä tule isin toimistoon kun ovi on suljettu tai ennen illallista” sääntöä, uskokaa kun sanon, ettei sillä ole mitään vaikutusta siihen mitä yläpuolellani tapahtuu. Toimistoni on suoraan keittiön alapuolella. On uskomatonta kuinka kovaa melua saa aikaan kahden kilon paketti pastaa, kun se tyhjennetään hitaasti keittiön keraamiselle laattalattialle. Kellaritila toimii myös erinomaisena resonanssikammiona, minne välittyy mm. tuolin tai jakkaran vetäminen huoneen poikki ikävän selvästi. Onnea vaan multimediasisältöjen kanssa.

En pystynyt kuuntelemaan Dave Winerin selitystä weblogs.comin sulkemisesta, joten olin erittäin tyytyväinen löytäessäni siitä tekstiversion joko silmäiltäväksi tai tulostusta varten. Myös SMIL-versio olisi ollut mukava, mutta epäilen etteivät lapset olisi antaneet mahdollisuutta kuunnella sitä. Vaihtoehtoiset formaatit antavat kiireisille vanhemmille lisää valinnanmahdollisuuksia.

Kognitiiviset haitat

Perheeseemme kuuluu kolme lasta. Ympärillämme on koko ajan niin paljon meteliä, että meillä on vaikeuksia muodostaa yhteyttä. Vaimollani ja minulla ei ole juuri koskaan mahdollisuutta käydä normaalia keskustelua, saati sitten tehdä jotain webissä. Emme pysty keskittymään. Olemme myös hyvin väsyneitä, joten emme aina jaksa kiinnittää huomiota asioihin niin kuin pitäisi.

Tiettyihin aikoihin päivästä en pysty lukemaan ruudulta mitään joko siksi, että ympärilläni on niin paljon melua tai yksinkertaisesti siksi että olen liian väsynyt. Voisitko kenties auttaa meitä kaikkia? Tee asioista helposti silmäiltäviä. Tarjoa yhteenveto dokumentista, jotta voimme päättää kannattaako se lukea kokonaan. Tee asiat helppokäyttöisiksi ja helposti ymmärrettäviksi kaikille.

Näkörajoitteet

Työskentelen siis kotona, jotta voisin viettää joustavasti aikaa lasten kanssa myös päivisin. Kun vaimoni täytyy hoitaa jotain juoksevia asioita tai hänen vain yksinkertaisesti pitää päästä hetkeksi ulos talosta, minulla on yleensä yksi lapsi sylissä tietokoneen ääressä. Tämä on yleensä hyvä tilaisuus tarkistaa mitä säännöllisesti seuraamillani sivustoilla, kuten Andyn Stuff and Nonsense, Daven Mezzoblue, Scrivsin whitespace, Miken Phark, tai Gezin JuicyStudio, on tarjottavana.

En kuitenkaan pysty tällöin lukemaan normaalilta etäisyydeltä. En voi pitää lasta, joka sillä hetkellä on sylivuorossa, liian lähellä näppäimistöä – huitovat kädet ja jalat eivät ole hyväksi tietokoneelle tai mielenterveydelle. Joten, yleensä työnnän näppäimistön kauemmas, suurennan tekstin kokoa ja siirryn hieman kauemmas työpöydästä. Tarvitsen siis skaalautuvaa tekstiä… Käytän Firefox-selainta, joten tekstin suurentaminen ei ole ongelma, mutta ajattele niitä isiä ja äitejä joilla ei ole tätä mahdollisuutta.

Motoriset ongelmat

Kun lapsi nukkuu sylissä, pystyn kirjoittamaan vain muutamalla sormella. Tämä ei ole hyvä asia. Ehkä minunkin pitäisi hankkia puolikas näppäimistö?

Mainitsinko jo, että ohjauslevyt eivät pidä niille kaatuneesta mehusta tai muista ruumiineritteistä, joita varsinkin vastasyntyneistä karkaa ulos?

Kyllä, näppäimistö on ainoa järkevä väline vanhemmille – tai ehkä minunkin pitäisi asentaa koneeseeni puheentunnistusohjelmisto?

Vaikuttaa myös siltä, että olen kadottanut hienomotoriikkani kontrollin. Kun yritän navigoida tai täyttää lomakkeita, en saa pidettyä kättäni paikoillaan – joku nykii paidanhihasta tai vetää kädestä kysellen ties mitä.

Tekniset rajoitteet

Muistatteko sarjaporttiin liitettävän hiiren? 9-pinniset, jotka liitettiin koneeseen ruuvaamalla ne porttiin kiinni. Mukavan jämäkkä eikä irronnut helposti… PS-2 – ja USB-hiiret sen sijaan irtoavat varsin helposti liitännöistään. Varsinkin silloin kun lapset ryömivät ja konttaavat ympäriinsä.

Hiireni putosi lattialle enkä pysty nostamaan sitä. En ainakaan silloin kun lapsi, jonka nukuttamiseen meni 45 minuuttia, nukkuu sylissäni. Ok, navigoidaan sitten näppäimistöllä.

Pyydänkin, että teet sivustosi esteettömäksi… voi olla, että kiität siitä itseäsi myöhemmin.

2 comments:

  1. Ja seuraavaksi saavutettavuutta itkee pr0nosivuja selaava kädetön sokea \*beep\*. Älkää nyt \*beep\*.

    Jos mummi on hoidellut kolmea ipanaa nukkumaan, kutonut heille villapaitoja ja polkenut Singerillä mekkoja ilman sen suurempaa ongelmaa…

    Entäpä kun artikkelin kirjoittajan lapsi haluaa ulos leikkimään tai kävelylle? Tai vaikkapa puhua niitä ja näitä. Se se vasta nettisurffailua haittaakin.

    Onnea.

    T

    P.S. kirjoituksen puolihumoristisuuden olen ymmärtänyt vain puoliksi

  2. Kumman puolen?

    Kyllä se mummokin olisi tykännyt, jos Singer olisi toiminut yhdellä kädellä, että olisi voinut toisella sekoittaa puuroa. Eipäs nyt oteta niin tosissaan kaikkea. Eihän Derekillä mitään vaikeuksia oikeasti ole. Tarkoitus oli kirjoituksella saada terveet ihmiset edes vähän hoksaamaan millaista on surffata ilman näköä, kuuloa tai kättä.

    Tällä sivustolla muuten sitten sensuroidaan kommentteja. Tästä lähtien ainakin.

Kommentointi on suljettu.